Tuhannes Tykes-hanke vauhdittaa Kainuun konepajojen kilpailukykyä
Vuoden 2009 alussa käynnistettiin Kainuun Etu Oy:n hallinnoima hanke, jonka tavoitteena oli saada käyttöön viidelle Metapart-yritysryhmään kuuluvalle kainuulaiselle konepajalle samansisältöinen tuotannonohjausjärjestelmä.
Yrityksissä vietiin samanaikaisesti läpi strategiaprosessi, jonka tavoitteena oli luoda perusta yritysten kestävälle kehitykselle, johon tietojärjestelmäinvestointi sovitettaisiin.
Projektin alkuvaiheessa kartoitettiin Suomen markkinoilla olevien tuotannonohjausjärjestelmien tarjonta. Vertailun ja arvioinnin jälkeen kaksi ohjelmistoa valittiin lähempään testaukseen ja tarkasteluun. Neljä hankkeessa mukana ollutta yritystä valitsi yksimielisesti Lemonsoft ohjelmiston SaaS-palveluna toteutettuna. Ohjelmiston käyttöönottokoulutukset toteutettiin viikoittaisina kahden tunnin etäkoulutusistuntoina. Marraskuun 17. päivänä 2009 tehtiin Kainuussa historiaa, kun koulutussessioon osallistui yhtäaikaisesti ihmisiä seitsemällä eri paikkakunnalla omien työasemiensa ääressä. Sekä ohjelmistoissa että koulutuksessa käytetyt uusimmat tietotekniset innovaatiot ja ratkaisut varmistivat järjestelmän onnistuneen käyttöönoton. Sekä Kainuun ammattiopisto että Kajaanin ammattikorkeakoulu päätyivät valitsemaan saman ohjelmiston sekä omaan että opetuskäyttöön.
Lue koko artikkeli: http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/lehdisto/hellink/tiedote.jsp?selected=kaikki&oid=20100301/12676845152180
Lisätietoja:
ohjelmistopalvelu.fi
Juha Kuivainen, MBA
044 333 67 96
juha.kuivainen@ohjelmistopalvelu.fi
Raine Maijanen
044 5100 632
raine.maijanen@ohjelmistopalvelu.fi